Muistokirjoitus ystävälle





“Ruhtinascosplay” oli näkyvä,
rakastettu tekijä suomalaisessa
 harrastajatapahtuma-sekä
fandomyhteisössä ja Kummaconin
työryhmä kunnioittaa hänen
muistoaan tällä muistokirjoituksella






Kirjoittanut J.S.E Salminen

Miisa kirjoitti ylioppilaaksi Raahen lukiosta vuonna 2017 ja haki opiskelemaan Oulun yliopiston

humanistiseen tiedekuntaan. Valovoimaisena ja luonnostaan avuliaana ihmisenä hänen tiensä vei lukuisiin luottamustoimiin uudessa kotikaupungissaan. Jo ensimmäisenä opiskeluvuotenaan Miisa toimi
humanistisen killan sosiopoliittisena vastaavana sekä häirintäyhdyshenkilönä. Hänen erityislaatuinen
luonteensa ei jäänyt keneltäkään Miisan tavanneelta ihmiseltä huomaamatta ja hänet kruunattiinkin
vuosikurssinsa Giekufuksiksi.

Miisa tunnettiin humanistina ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin vaikuttaminen positiivisella esimerkillä
oli hänelle sydämenasia. Hän toimi tapahtumaturvallisuuden erityisasiantuntijana ja tuki turvallisen
tilan periaatetta harrastuksissaan kouluttautumalla järjestyksenvalvojaksi sekä kehittämällä
häirintäyhdyshenkilön toimenkuvaansa. Hän työskenteli opintojensa ohessa muun muassa
museotyöntekijänä ja vaalivirkailijana.

Solidaarisuus kuului hänen tärkeimpiin arvoihinsa ja Miisa puhui aktiivisesti vähemmistöjen oikeuksien
puolesta. Erityisen tärkeitä hänelle olivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen, Suomen
alkuperäiskansan sekä eläinten oikeudet. Hän liittyi Oulun Seta ry:n hallituksen jäseneksi 2021 ja
opiskeli yliopistossa saamen kieltä. Saamelaispolitiikan aiheet olivat Miisalle tärkeitä ja hän otti useasti
kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin erityisesti mediarepresentaatioon ja kulttuurinperinnön
elinvoimaisuuden säilyttämiseen liittyen. Innokkaana Tolkien-fanina hän haaveili 
Taru sormusten herrasta –romaanin kääntämisestä saameksi.

Miisa oli harras kulttuurin ystävä ja oli itsekin mukana tuottamassa lukemattomia projekteja. Hän liittyi
mukaan Studio Korppikelan elokuvakollektiiviin 2017 ja lukuisia lyhytelokuvia myöhemmin haki myös
yhdistyksen hallitukseen sekä Kummacon-tapahtuman vastaavaksi. Hänet nimitettiin Deittiheittiöt-duon
kunniajäseneksi 2018 ja hän esiintyi ryhmän mukana miltei jokaisessa conissa ympäri Suomen. Lisäksi
Miisa toimi teatteripuvustajana PahkiSpeksin työryhmässä ja elävöitti historiaa näyttelijänä
Kierikin Elämysteatterissa.

Harrastajana Miisa tunnettiin cosplaypiireissä pukuloistostaan, henkilökohtaisesta lavakarismastaan sekä
ilmiömäisestä muuntatumiskyvystään. Hänet tiedettiin myös valtakunnallisesti merkittävänä
harrastusaktiivina niin tapahtumanjärjestäjänä kuin ohjelmanpitäjänäkin. Hän muodosti erityisesti
conipiireistä ympärilleen kiinteän ystäväverkoston, jonka jäsenet tunsivat hänet sydämellisenä sekä
välittömänä ihmisenä. Hänen tunnusmerkkeihinsä kuuluivat tarttuva nauru, räväkkä hiustenväri,
kotitekoiset vegaaniset herkut ja lempeys kaikkia eläviä olentoja kohtaan – etenkin mehiläisiä.

Läheisimmät ystävänsä Miisa tapasi Studio Korppikelan ja Kummaconin parissa. Tarina ensimmäisestä
kohtaamisesta on jäänyt elämään yhdistyksen sisäisenä legendana: Miisa lähestyi yhdistyksen
edustuspöytää cosplaytapahtumassa ja esitti kiinnostuksensa näytellä tulevassa elokuvaprojektissa
Sauronia. Tarjous aiheutti ihastusta ja hämmennystä, sillä kukin paikalla ollut oli kuvitellut Miisan
rakentaneen Sauronin silmää esittävän, pippurimyllyn muotoisen tornin. Myöhemmin ilmeni kyseen
olevan haarniskasta, mutta Miisan taidot tuntien edellinenkään ei olisi kuulostanut mahdottomalta. 

Erään ystävän kiteytystä lainaten Miisa “Ruhtinascosplay” Haapajoki oli: mahtava pakohuoneilija,
”verta ja päitä” –taisteluhuudon keksijä, ruttomaskien tekijä, ystävä, juontaja, noita, vegaani, cossaaja,
Miisa. 

Häntä kaipaamaan jäävät perhe, ystävät, yhdistys sekä harrastuskaverit.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa Deittiheittiöiden uudelle kotiblogille!